Kaddi Talts

​Olen 41-vuotias Eestistä kotoisin oleva 12- vuotiaan lapsen äiti. Suomessa olen asunut 14 vuotta, josta 10 vuotta Vihdissä. Olen kolmatta kertaa ehdolla kunnallisvaaleissa.

Koulutukseltani olen sosiaalityön maisteri ja liikunnanohjaaja. Suurimman osan 14- vuoden työurastani Suomessa olen työskennellyt lasten ja nuorten parissa lastensuojelussa.

Kiinnostus kunnalliseen vaikuttamiseen on kehittynyt juuri työni kautta. Olen toiminut jäsenenä tarkastuslautakunnassa ja tällä hetkellä istun jäsenenä lasten ja nuorten lautakunnassa, jossa toivon työni jatkuvan myös ensi kaudella. Työssäni olen törmännyt moneen kunnalliseen kehittämiskohteeseen ja sen ansiosta olen juuri SDP:n ehdokkaana näissä kunnallisvaaleissa. SDP:n ehdokkuus on minulle kunnia-asia sillä puolue edustaa minun arvomaailmani tärkeimpiä tukipilareita kuten oikeudenmukaisuus, tasa-arvoisuus, avoimuus sekä toisista välittäminen. Ilman näitä ei mielestäni yhteiskunta pysty toimimaan.

Toimivat terveys- ja sosiaalipalvelut ovat tärkeä osa kuntalaisten jokapäiväistä elämää. Haluan varmistaa, että kaikkien ääni kuuluu, kun palvelurakenteita suunnitellaan ja toteutetaan. Myös heidän, jotka eivät itse kykene ääntänsä käyttämään kuten lapset sekä vanhukset.
Nykyään puhutaan paljon luonnon pahoinvoinnista sekä ilmastonmuutoksesta. Kierrättäminen ja luonnon ajatteleminen valintoja tehdessä on minulle lähellä sydäntä. Vihdin kunnan julkisen liikenteen on myös tuettava kuntalaisen vihreän valinnan arkea. Julkisen liikenteen parantaminen on tärkeää, jos yritämme ajaa yksityisautoilua mahdollisimman minimiin.

Perusterveydenhuolto on saatava toimivaksi ja sitä on vahvistettava. Jokaisen kuntalaisen on oltava tasa-arvoinen saadakseen riittävää ja laadukasta terveydenhuoltoa ilman pitkiksi venyneitä jonotusaikoja. Palvelujen tulee olla joustavia kunnan ikärakenteen mukaisesti.

Kaddi Talts