Kuntavaalit

Aluevaalit

Kuntavaaliteemamme Vihdissä

Yhteisöllinen Vihti

Vihdissä on paljon yhdistyksiä, urheiluseuroja ja muita ryhmiä, joissa toimivat ihmiset tuottavat paljon erilaista tekemistä; liikuttavat, antavat tukea ja opastusta, sekä huolehtivat lähimmäisistämme ja ympäristöstämme.

Haluamme olla mukana vahvistamassa yhdistysten ja vapaaehtoisten toimintaedellytyksiä ja myös kannustamassa kuntalaisia lähtemään mukaan niiden toimintaan.

Luonto

Vihdin kauniit metsät, järvet ja harjut ovat tarjonneet meille elinympäristön, josta löytyy virkistystä ja hyvinvointia. Pidetään huoli jatkossakin luonnostamme, metsistämme ja kauniista järvistämme, jotta myös tulevaisuudessa lapsillamme on kaunis luonto ja elämisen mahdollisuudet.

Hyvinvoivat perheet

Meille on tärkeää, että jokainen vihtiläinen lapsi saa hyvää ja laadukasta varhaiskasvatusta sekä opetusta. Sivistystoimen päätöksenteossa tulee aina ottaa huomioon lapsen etu. 

Huolehdimme päätöksenteossa kaikkien kuntalaisten hyvinvoinnista.

Joukkoliikenteen kehittäminen

Joukkoliikennettä on kehitettävä niin, että kuntalainen pääsee kulkemaan helposti niin kunnan sisällä kuin myös Vihdistä pois ja takaisin. Joukkoliikenteen kehittämiseen kuuluu myös lippujärjestelmän yhtenäistäminen työ- ja opiskelualueellamme. Yhtenä vaihtoehtona näemme tavoitteen toteutuvan niin, että Vihti liittyy HSL:ään sekä edistää Länsirata-hanketta.

Kunnan kehittäminen kaikissa taajamissa

Kunnallisella päätöksenteolla ohjaamme kunnan kehitystä niin, että kaikki taajamamme kehittyvät viihtyisiksi ja turvallisiksi asuinympäristöiksi, jotka tarjoavat  kuntalaisille riittävät palvelut. 

Vihtiin on saatava enemmän kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja kaikenkokoisille perheille, sekä yksin asuville henkilöille.

Verovaroilla rahoitetut kattavat ja toimivat palvelut kuntalaisille

Kunnan keräämillä veroilla kustannetaan kuntalaisille heidän tarvitsemansa palvelut. Emme kannata mallia, jossa kohoavilla palvelumaksuilla kustannetaan entistä suurempi osa palveluista. Tämä lisää kuntalaisten välistä eriarvoisuutta.

Arvostamme kunnan työntekijöiden osaamista ja  panostusta kehittäessämme hyvin toimivaa kuntaa

Kannustamme kuntaa kehittämään uusia toimintatapoja yhdessä työntekijöidensä kanssa.

Ei tuloksia

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.

Lapsibudjetointi otettava käyttöön Vihdin kunnassa

Suomi on sitoutunut YK:n lastenoikeuksien sopimukseen ja osoittamaan lapsille riittävän osuuden yhteiskunnan voimavaroista. Sopimusvaltioille kuuluu velvollisuus myös tehdä lapsiin suunnatut investoinnit näkyviksi. Kunnat ovat niitä julkisen vallan käyttäjiä, jotka...

Oikeusvaltioperiaate – vastuullista valtaa, ei mielivaltaa

Isänmaassamme on ilmennyt voimia, jotka haluavat horjuttaa länsimaista yhteiskuntaa, sitä arvopohjaa, jolla Suomea on yhdessä rakennettu yli sadan vuoden ajan. Tällaisesta kehityksestä on ollut merkkejä jo jonkin aikaa, mutta 20.11.2020 se lausuttiin ääneen Eduskunnan...

Vuoden 2021 budjetti – mahdollisuus kunnan kehittämiseen

Vuoden 2021 talousarviosta on tulossa tukevasti alijäämäinen. Kunnanjohtaja jätti kh:n kokouksessa eriävän mielipiteen. Tämä tarkoittaa sitä, että poliitikot eivät ole tehneet vastuullisia päätöksiä. Näinä kummallisina aikoina olisi erityisen tärkeää tehdä päätöksiä...

Vihdin vammaispalvelut – Kuntayhtymä Karviainen

Karviainen on lähestynyt 3.9.2020 päivätyllä kirjeellä henkilökohtaisen avun asiakkaitaan, ilmoittaakseen kilpailuttaneensa henkilökohtaisen avun yksityiset palveluntuottajat. Tässä allekirjoittamattomassa kirjeessä yksioikoisesti, kuulematta asiakkaita, summaarisesti...

Ruuhkamaksuista

Vihdin kunnanvaltuusto käsitteli kokouksessaan 22.9.2020, Valtion ja Helsingin seudun kuntien maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus (MAL-aiesopimus) 2020-2031. Tässä yhteydessä valtuusto yksimielisesti päätti, että Vihdin kunta ei sitoudu hyväksymään...

”Toimitaan yhdessä välittävämmän arjen puolesta. Liity SDP:n jäseneksi.”

 

 

Lähde mukaan toimintaa rakentamaan parempaa huomista!