Mitä minä pelkään? Olen aika rohkea ihminen. Mitä asioita olen elämäni aikana pelännyt ja mikä tällä hetkellä pelottaa.
Muistan lapsena, kun kävelimme pimeän metsän läpi kotiin, että pelotti. Juuri ennen metsän päättymistä polun varressa oli iso sammaleinen kivi. Kuvittelin sen takana piileksivän jotain pahaa ja ilkeää. Siitä piti kuitenkin ohi kävellä, eikä pelkoa voinut näyttää, kun pikkuveli tuli perässä ja pelkäsi vielä enemmän.
Näin pahoja unia sodasta. Niissä lentokoneet hyökkäsivät ja ympärillä paloi. Kun taivaalla näkyi oikea lentokone, minua pelotti. Sota varjosti lapsuuttani pitkälle aikuisuuteen. Sodasta puhuttiin paljon perheessäni, olihan se lähellä.
Kun lähdin kouluun, kuljin metsän läpi ennen kuin pääsin tielle ja lähelle taloja. Onneksi metsässä oli lintuja ja oravia. Sen läpi kulkeminen aamuhämärässä ei tuntunut enää kovin pelottavalta.
Kyllä joku naapurin lapsista yritti koulumatkalla kiusatakin. Vaihdoin reittiä niin, että ilkkujat jäivät matkasta.
”Karjalainen, karjalainen”, kaikuivat huudot perääni koulumatkalla. Taisi olla sen päivän rasismia. Äiti kertoi, että huutelija oli enemmän karjalainen kuin minä. Taisivat huutelut loppua, kun en välittänyt niistä.
Pelkäsin esiintymistä koulun ja luokan edessä hirveästi. Jouduin lausumaan runoa henkisissä kilpailuissa. Ääni petti ja melkein taju lähti ja korvissa suhisi. Luokanvalvoja palkitsi urhoollisen suoritukseni sanomalla, että hän ei ymmärrä tuollaisista runoista mitään. Eikä hän ilmeisesti kuullutkaan mitään, mutta hän se minut esiintymään pakotti. Sen sijaan Hamletissa Ofelian osasta nautin ja etenkin siitä itsemurhan tekemisestä uudet korkkarit jalassa.
Työelämässä jouduin kouluttamaan usein ja isoja porukoita. Pari kertaa oli salissa 600 ihmistä. Eikä minua pelottanut yhtään. Osasin asiani ja olin saanut esiintymiskoulutusta työnantajaltani.
Uuteen yhteisöön meno pelotti oppikoulussa, kun jouduin vaihtamaan luokkaa. Vastaanotto oli aika karu, luokan nokkimisjärjestys meni uusiksi, kun joukko entiseltä luokaltani tulijoita tuli joukkoon mukaan. Porukan silmätikuksi ei ollut hyvä joutua. Jotenkin jäin henkiin ja seviydyin koulusta, mutta yksinäiseltä elämä tuntui. Parhaat kaverit olivat jääneet siihen edelliseen luokkaan.
Uudessa työssä esimies kertoi, että osa työkavereista eivät pidä minusta ja toisesta uudesta työntekijästä, koska meillä on korkeakoulututkinto. Hän sanoi tylysti, että on täältä ihmisiä syöty ulos aiemminkin. Olimme kuulemma olevinamme. Mielenkiintoinen olettamus, kun yritimme perehtyä töihimme ja meille ei kerrottu kysymistämme asioista. Työkaverit pelkäsivät oman asemansa vaarantuvan. Omituista esimiehen käytöstä! Silloin päätin, että minähän vielä näytän teille!
Olisi se oikeasti ollut esimiehen tehtävä keskusteluttaa nuo pelot pois koko työyhteisöstä. Minulla oli tosi ankea työn aloitus siinä työyhteisössä, mutta minä näytin. Pääsin eteenpäin, etenin urallani ja kehityin huippuasiantuntijaksi. Mutta olisin voinut jo ensimmäiset kolme vuotta käyttää työhön eikä turhautumiseen ja niskasärkyihin. Mutta vahvaksi tulin.
Rohkea ei ole se, joka ei ole koskaan pelännyt, vaan se joka on voittanut pelkonsa.
Viimeisimmät kommentit