Ryhmäpuheenvuoro kunnanvaltuustossa 17.3.2025
Sisäinen valvonta ja riskienhallinta on kuntalain 14 §:n mukaista toimintaa jonka perusteista kunnanvaltuuston tulee päättää.
Aikaisemmat perusteet ovat vuodelta 2014 joten on ymmärrettävää että paljon on Vihtijoessa virrannut vettä noiden perusteiden päättämisajoista.
Periaatteiden valmistelu on tehty virkamiestyönä ja ne ovat varsin kattavat joten tässä ei ole tarkoitus lähteä yksityiskohtaisista periaatteiden sisältöä. Kiinnitämme vaan muutamaan kohtaan huomiota.
Kun kunta lähtee takaamaan jotakin hanketta, niin tuolloin riskikartoitus on erinomaisen erityisen tarkkaan paikallaan. Muistettakoon erään Golf- yhtiön takaus joka aikoinaan päätyi kunnan syliin. Aivan yhtä tarkkaan kunnan tulee käydä riskit läpi jos se osallistuu jonkin yhtiön tai säätön toimintaan joista mainittakoon konkurssiin päätynyt Hopearinteen säätiö, josta kunnalle koitui taloudellisia menetyksiä, mainehaitta, sekä myös tärkeän päivän polttopisteessa olevan toiminnan päättyminen. Riskien kannalta mielenkiintoinen on myös Vihdin aluelämpöyhtiö joka toiminta etenee kriisistä toiseen.
Nyt hyväksyttävät periaatteet toimivat tarkastuslautakunnan, kunnanhallituksen, kunnanjohtajan, johtoryhmän ja kaikkien muidenkin toimielinten käsikassaroina päätöksiä valmistellessa.
Riskien hallintaa käytännön töissä tehdään sopimuksissa, kilpailuttamisessa ja erityisesti talouden hallinnassa.
Kunnan sisäinen valvonta ja tarkastustoiminta on hallinnassa ja etenee säännösten mukaisesti. Sen sijaan kunnan ulkopuolelta vaikuttavat tekijät ovat vaikeasti hallittavia ja niin muodoin myös niiden muodostavat riskit saattavat vaikuttaa Vihdin kunnan yllättävästi.
Vahvistettavissa periaatteissa ei erikseen mainita ilmastonmuutoksen aiheuttamia riskejä Vihdin kunnalle. Vihti ei ole oikein miltään osin suurien tulvien alueella mutta jatkuvat hellejaksot saattavat vaikuttaa kuntalaisten elämään merkittävästi.
Olemme uskoneet Microsoftin hankkeen elinkeinoelämää virkistävään toimintaan yksimielisesti. Nyt kuitenkin ulkopuolisten taholta ollaan vaikuttamassa ja kyseenalaistamassa datakeskusten kokonaishyötyä, jopa niin että maan hallitus aikoo poistaa hankkeilta sähkötuet kovan sähkötarpeen vuoksi.
Vihdin kunnan tulevaisuuden kannalta merkittävää Tunninjuna hanketta on kritisoitu koko sen valmistelun ajan joten sen kohdalla riskien hallinta lienee ajan tasalla. Voi vain todeta että suurten liikennehankkeiden kohdalla on kaikilla sama tilanne, kustannukset ja riskien hallinta tapahtuu nyt, hyödyt syntyvät myöhemmin.
Aivan viimeisin villitys on tekoälyn osallistuminen myös Vihdin kunnan toimintaan. Näin lähes maallikon kannalta, se tuntuu erityisen riskialttiilta ja sen hallinta on varmasti, ainakin jännittävää ettei peräti uhkaavaa.
Kunnan jokapäiväiseen elämään kuuluvat myös suuret laki muutokset joiden vaikutukset saattavat muuttaa kunnan kannalta hyviäkin periaatteita.
Kuten on mainittu sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet ovat hyvin laadittu ja näiden ohjeiden pohjalta pystytään jatkossa valmistelemaan päätöksen tekoa hyvään suuntaan Vihdin kunnassa.
Vihdin sosialidemokraattinen valtuustoryhmä hyväksyy periaatteet
noudatettaviksi.
Pentti Pulkkinen
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä.
Viimeisimmät kommentit