Moni meistä muistaa Sakari Topeliuksen sadun vanhuksesta, joka oli niin heikko, että hänen kätensä vapisivat, eikä hän pystynyt syömään tiputtamatta keittoa puhtaalle ruokaliinalle. Niinpä hänet siirrettiin nurkkaan, syömään porsaan puiseen kaukaloon. Yksin ja syrjäytyneenä hän itki hiljaa.
Onko tämä tarina meille vain menneiden aikojen satu – vai jotain, mitä tapahtuu edelleen, vain hienovaraisemmin?
Nyky-yhteiskunnassa vanhentuminen on itsessään haaste itsetunnolle, ja tämä koskee meitä kaikkia. Työelämässä syrjintää kohdataan usein jo 50-vuotiaana – työnhaussa ja työpaikoilla. Mediassa ikäihmisistä puhutaan toistuvasti vain menoerinä, hyvinvointialueiden kuluerinä – vielä kuntavaalienkin alla.
Väestö ikääntyy, eikä muutoskehitystä ole odotettavissa, vaikka syntyvyyttä yritettäisiin nostaa erilaisin kannustimin. Sen sijaan, että keskitymme vain hoivakuluihin, olisi viisaampaa tukea ikäihmisten omatoimisuutta ja hyvinvointia ennaltaehkäisevästi, ja konkreettisesti eikä vain juhlapuheissa. Vanhuusiän syrjäytyminen tuo moninaisia kielteisiä seurauksia koko yhteiskunnalle.
Monet ikäihmiset, erityisesti yrittäjät, jatkavat työelämässä niin pitkään kuin mahdollista, usein taloudellisista syistä. Toiset tukevat perheitään tai ovat oman kumppaninsa omaishoitajana. Eläkeläiset ovat myös merkittävä asiakasryhmä monille pienyrittäjille. Samaan aikaan lääkkeiden hinnan nousu ja esimerkiksi kotitalousvähennysten leikkaukset ajavat ikäihmisiä yhä ahtaammalle. Yksinäisyys ja köyhyys tekevät monista näkymättömiä – vaikka heillä olisi edelleen paljon annettavaa. Vanhuus ei poista ihmiseltä tarvetta olla hyödyllinen ja arvostettu.
Tarvitsemme ikäystävällistä politiikkaa, joka tukee esteetöntä liikkumista, elinikäistä oppimista, kulttuuria ja sosiaalista osallisuutta. Ikäihmisten on saatava mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan omien voimavarojensa mukaan. Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa kohdella heitä pelkkänä kulueränä. Sen sijaan voisimme olla esimerkki siitä, miten hyvin suunnitellut palvelut ja infrastruktuuri mahdollistavat aktiivisen ja merkityksellisen elämän pidempään.
Vanheneminen ei ole ongelma, vaan se miten me yhteiskuntana suhtaudumme siihen. Asenteemme vaikuttavat kaikkeen: siihen, miten kohtaamme toisemme arjessa ja siihen, millaisen viestin välitämme lapsille. Sivistysyhteiskunnan arvoa ei mitata vain taloudellisilla mittareilla, vaan sillä, miten se kohtelee heikossa asemassa olevia.
Olisiko jo aika muuttaa tapa, jolla puhumme ja uutisoimme ikääntymisestä ja ikäihmisistä?
Sabrina Harri, kuntavaaliehdokas
Viimeisimmät kommentit